Lanzarote
Written on August 2, 2009 – 12:23 am | by admin |Lanzarote on Kanarian saarista kaikkein karuin. Sen pinta on laavakiveä ja maisema näyttää täysin elottomalta. Näin ei ole ollut aina, Antiikin ajan filosofit kuvasivat saarte vehreäksi ja hedelmälliseksi. Maisema muuttui täysin reilut 250 vuotta sitten, jolloin tapahtui toistaiseksi viimeisin tulivuoren purkaus Kanarian saarilla. Saaren keskiosan kylät peittyivät paksun laavakerroksen alle ja muuallekin satoi vuosien ajan tuhkaa ja hohkakiveä.
Lanzaroten suurin kaupunki ja samalla saaren pääkaupunki on Arresife. Siellä sijaitsee lentokenttä jonka kautta kaikki Lanzaroten lentoliikenne kulkee.
Matkailu
Monia turistikohteita kiertäneellikin Lanzarote tarjoaa aivan erilaisen elämyksen. Saarella ei ole metsiä eikä juuri puitakaan muutamia istutettuja palmuja lukuunottamatta. Saaren harvoja eläimiä ovat linnut ja muutamat matelijat. Maan karuus tarjoaa mielenkiintoista tutkittavaa. Elottoman laavakentän pinnalla näkyy lähemmin tarkasteltuna harvaa ja hieveröistä kasvustoa. Kivien pinnalla kasvaa siellä täällä ohutta sammalta ja levää. Elämä ottaa voiton vähitellen, parin tuhannen vuoden kuluttua saari on jälleen vehreä ja maa hedelmällistä.
Lanzarote on täysin riippuvainen turismista. Lähes kaikki elinkeino pyörii matkailun ympärillä. Turismin lisäksi ainoa elinkeino saarella on maatalous ja erityisesti viinin viljely. Viiniä viljellään saarella ainutlaatuisella kuoppaviljelymenetelmällä. Viini kasvaa matalina pensaina pienissä kuopissa. Kuoppia reunustaa tuulensuojaksi rakennettu puolikaaren muotoinen kivimuuri.
Nähtävyydet
Saarella ei ole kovin paljon “elävän” luonnon kohteita eikä myöskään historiallisia nähtävyyksiä. 1730-luvulla tapahtunut tulivuoren purkaus pyyhkäisi kaiken tieltään. Sitä vastoin saarelta löytyy paljon ainutlaatuista muuta nähtävää.
- Timanfya, kansallispuisto. Sana kansallispuisto tuo mieleen jotain vihreää ja hedelmällistä, luontoa jota pitää suojella ja vaalia. Timanfaya on karu, kivinen ja täysin eloton. Lähes 300 vuotta tulivuoren purkausten jälkeenkin maa on yhä pinnan alta kuuma. Lämpötila on useita satoja asteita. Laavavirtojen kulku on selvästi nähtivissä Timanfayan rinteillä. Wikipedia artikkeli Timanfayasta.
- Vihreä luola (La Cueva de los Verdes) saaren pohjoisosassa on vaikuttava kokemus. Sokkeloiseen luolaverkostoon pääsee vain opastettuna. Luolat ovat toimineet paikallisen väestön turvapaikkana merirosvoja vastaan. Luolaston on saanut nimensä juuri tuolloin koska luolasto oli Verden (=vihreä) perheen pakopaikkana. Jopa monissa turistioppaissa mainitaan virheellisesti luolastoa vihersävyiseksi ja nimen olevan peräisin siitä. Väriskaala luolan sisällä on enemmäkin keltaisen (rikki) ja valkoisen (kalkki) yhdistelmiä. Yksi tämän sivuston taustakuvista on otettu luolan sisältä.
- El Golfo kraateri. Saaren länsipuolella sijaitseva puolikas tulivuorenkraateria. Rannalla sijaitsee kirkkaanvihreä laguuni.
Lomakohteet
- Playa Blanca. Suosituinta turistialuetta on saaren eteläkärki ja sen hiekkarannat. Playa Blanca tarkoittaakin suomeksi valkoista hiekkarantaa.
- Puerto del Carmen. Pääkaupaungin ja lentokentän läheisyydessä (15-20 km) sijaitsee Puerto del Carmenin ja Puerto Caleron lomakohteet. Alueella on hyvä ostosmahdollisuudet ja lyhyt matka lentokentälle.

