Seitsemän saarta

Written on July 30, 2009 – 5:44 am | by admin |

Kanarian saaret ovat saariryhmä Atlantin valtameressä lähellä Afrikan rannikkoa. Hallinnollisesti saaret kuuluvat Espanjalle. Kanarian saarilla on monta lempinimeä ja yksi niistä on Onnellisten Saaret.

Matkakohteiden esittely >>

Maantiede

Kanarian saaret (eng. Canary Islands, esp. Islas Canarias) ovat muodostuneet tuliperäisen toiminnan seurauksena miljoonien vuosien aikana. Tuliperäinen toiminta jatkuu edelleen ja viimeisin tulivuoren purkaus koettiin Lanzarotella 1730-luvulla. Saaret sijaitsevat Atlantilla Marokon ja Länsi Saharan rannikon tuntumassa. Lyhimmillään matka Marokon rannikolle on noin 100 kilometriä. Lähimpänä Marokon rannikkoa oleva Kanarian saari on Fuerteventura. Afrikan läheisyydestä johtuen Kanarian saarille ajautuu runsaasti pakolaisia. Afrikasta tulleet pakolaiset yrittävät päästä Kanarian kautta Espanjaan ja Euroopan Unioniin.

Historia

Kanarian saaret on asutettu jo esihistoriallisella ajalla. Neoliittisen kauden asutuksesta on runsaasti jäämistöä. Ensimmäisistä asukkaista ei tiedetä kovin paljoa. Genettiset tutkimukset viittaavat heidän olevan sukua Pohjois-Afrikan Berbereille.

Rooman valtakaudelta tiedetään paljon enemmän. Saarten nykyisen nimen otaksutaan olevan juuri tuolta ajalta. Latinankielinen nimi, Insula Canaria, tarkoittaa suomeksi koirien saarta (koira=canis). Roomalaiskauden jälkeen saarilla vierailivat monet valloittajat ja kaupankävijät. Monet saarien ja kaupunkien nykyiset nimet muodostuivat juuri silloin. Espanjalaiset ja portugalilaiset valloittivat ja hallitsivat saaria vuorotellen 1400-luvun alusta alkaen. Myös merirosvot pitivät ajoittain hallinnassaan yksittäisiä kaupunkeja ja satamia.  Uudella ajalla Kanarian saarilla sotivat niin Britannian kuin Hollanin laivastot.

Nykyään Kanarian saaret ovat Espanjalle kuuluva itsehallintoalue.

Raha ja talous

Kanarien saaret kuuluvat Manner-Espanjan tavoin Euroopan Unioniin. Saarten valuutta on euro. Saaret ovat kuitenkin Unionin tullialueen ulkopuolella kuten esimerkiksi meillä Ahvenanmaa. Tämä tarkoittaa, että Kanarian saarilta saapuvaa matkailijaa koskevat samat  tullisäännöt kuin saavuttaessa Euroopan Unionin ulkopuolelta. Myös postitse tilatut tai lähetetyistä tavaroista on maksettava tullia, jos niiden arvo ylittävää tietyn rajan (noin 45 euroa).

Tuontirajat

Matkailija saa tuoda Kanarian saarilta verovapaasti:

  • 1 Litran väkeviä tai 2 litraa mietoja(aperitiivit, kuohuviinit) alkoholijuomia (max 22%) ja
  • 4 litraa mietoja viinejä (“kuohumatonta”) ja
  • 16 litraa olutta

Kannattaa lisäksi muistaa, että siiderit ja lonkerot tulkitataan tullissa yleensä miedoiksi alkoholijuomiksi eikä oluiksi tai viineiksi kuten usein virheellisesti luullaan. Niitä saa tuoda kaksi litraa ja samalla ei saa tuoda väkeviä lainkaan. Eli väkeviä ja siidereitä ei voi molempia tuoda tullitta Suomeen.

Tupakkatuotteita saa tuoda seuraavasti:

  • 200 savuketta eli yksi 20 rasian kartonki tai
  • 100 pikkusikaria (<3 grammaa) tai
  • 50 sikaria tai
  • 250 muita tupakkatuotteita

Tuonnissa kannattaa muistaa lisäksi ikärajat ja muut rajoitukset. Vaikka matkakohteessa saisit ostaa ja käyttää jotain tuotetta, niin niiden tuonti, käyttö tai hallussapito voi olla kiellettyä Suomessa. Muutama tällainen rajoitus:

  • Väkeviä viinoja saa pitää hallussa vain  20 vuotias tai vanhempi henkilö
  • tupakkatuotteiden ikäraja on 18 vuotta
  • yli 80% alkoholi (pirtu tms) tulkitaan väkiviinaksi ja sitä ei saa tuoda Suomeen lainkaan.

Tarkista ajankohtainen tieto tullin sivuilta (tulli.fi)

Kanaria Aiheisia linkkejä: