Kanariansaarten suurin saari Teneriffa on perinteinen rantalomakohde. Teneriffalla on upeiden rantojen lisäksi monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia. Saaren etelä- ja pohjoispuoli ovat kuin yö ja päivä, mutta molemmilta puolilta löytyy lapsiperheelle tekemistä. Puolet erottaa tulivuori Teide, jonne tehdään tutkimusmatkailuja. Teneriffalle myydään paljon pakettimatkoja ja matkatoimistojen kautta saa helposti järjestettyä elämyksiä lapsille.

Teneriffan eteläisellä puolella lapsiperheille hyvin soveltuva kohde on vilkas lomakeskus Playa de las Americas, joka sijaitsee meren äärellä. Jos rauhallisempaa aluetta kaipaa, ihan kaupungin vieressä on Los Cristianosin kylä, josta löytyy myös rantoja ja hotelleja lapsiperheille.

Playa de las Americas on rakennettu rantaviivan suuntaisesti, joten siellä on lukuisia rantoja. Rannat ovat siistejä ja niiltä voi vuokrata aurinkovarjoja ja -tuoleja. Kaupungin pääranta on keskustassa sijaitseva Playa Troya. Playa Troyassa pystyy myös harrastamaan monia vesiurheilulajeja.

Playa de las Americasissa on kaksi vesipuistoa. Aqualandissa perinteisten vesiliukumäkien ja altaiden lisäksi on delfinaario. Delfinaariossa järjestetään päivittäin esityksiä.

Siam Park on hieman erikoisempi vesipuisto. Itämaisella tyylillä tehdyssä puistossa on jokaiseen makuun jotain. Liukumäkien lisäksi voi rentoutua Mai Thai Riverissä, joka kulkee puiston läpi ja päättyy porealtaaseen. Perheen pienimmille on oma altaansa, jossa on nuorempia lapsia varten suunniteltuja liukumäkiä. Puistossa pääsee myös katselemaan merileijonia ja hurjapäille viihdettä saadaan aaltoaltaasta, jossa voi kokeilla surffausta jopa kolme metrisiksi kasvavilla aalloilla. Kaupan ja ravintoloiden lisäksi puistosta löytyy tekoranta.

Muuta tekemistä lapsille on karting. Playa de las Americasista lähtee asiakkaille maksuton bussi Karting Club Tenerife -mikroautoradalle. Paikassa on lapsille oma junior-rata ja yli 6-vuotiaille on omat autot. Jotta nuorimmilta ei jäisi hauskuus väliin, on radalla kahden hengen autoja, joiden kyytiin aikuisen ajaessa pääsee 3-5 -vuotiaat.

Playa de las Americasissa on myös lastenvaunuvuokraamoja pienten lasten kanssa matkaaville.

Pohjois-Teneriffalla suosittu lomakohde on Puerto de la Cruz, jossa pääsee tutustumaan erilaiseen Teneriffaan.

Puerto de la Cruzin keskustan läheisyydessä on erityisesti papukaijoihin erikoistunut eläinpuisto Loro Parque. Puistossa on jopa 4000 papukaijaa! Katselemaan pääsee muun muassa myös muita lintuja, apinoita, tiikereitä ja alligaattoreita. Mereneläviäkin näkee, on erikoisia kaloja sekä haita. Puistossa järjestetään näytöksiä delfiinien, miekkavalaiden, merileijonien ja tietenkin papukaijojen parissa.

Puerto de la Cruzissa on kuuluisa näkemisen arvoinen ranta Playa Jardín. Ranta on puutarhamainen kukkaistutuksineen ja palmuineen. Playa Jardínin hiekka on tummaa laavahiekkaa.

Rantojen lisäksi Puerto de la Cruzissa on suosittu uimala Lago Martiánez. Siellä on viisi merivettä sisältävää uima-allasta, poreallas, kolme lastenallasta sekä kahvila. Alueelle on muutaman euron pääsymaksu. Ihan Lago Martiánezin vieressä sijaitsee ilmainen myös mustahiekkainen Playa Martiánezin ranta. Jos kaipaa vaaleahiekkaiselle rannalle, voi tehdä retken saaren eteläosiin.

Lähellä Puerto de la Cruzia on Forestal Park, jossa on mahdollisuus päästä katselemaan luontoa yläilmoista. La Esperanzassa sijaitseva puisto on täynnä köysiratoja ja ilmalentojen jälkeen voi jäädä kauniiseen ympäristöön piknikille. Köysiratoihin on ikäraja 6 vuotta ja vähintään 110cm, joten ihan perheen pienimmille tämä ei sovi.

Teneriffan lisäksi perheellisille hyvä lomailupaikka on Gran Canarian saari. Gran Canaria on Kanariansaarien kolmanneksi suurin saari ja se on yksi suosituimmista perhelomakohteista. Saaren hintataso on matala, sää on aurinkoinen ja tekemistä löytyy. Lisäksi lentomatka on kohtuullinen, noin kuusi tuntia. Saari on matkailijoiden ja erityisesti lapsiperheiden suosima, joten joka kaupungissa on hyviä perhehotelleja ja ravintoloitakin löytyy joka makuun aina hienoimmista ravintoloista lähtien tavallisempiin pizza- ja hampurilaispaikkoihin.

Pääkaupunki Las Palmas ei ehkä ole saaren kaupungeista se parhain vaihtoehto lasten kanssa lomailuun. Suuret huvipuistot ja enemmän tehtävää lasten kanssa löytyy muualta, mutta kulkuyhteydet ovat hyvät jos haluaa lähteä näihin vierailemaan. Las Palmasissa on kuitenkin perheystävällisiä hotelleja ja hyvät ostosmahdollisuudet. Kaupungissa on pieniä leikkipuistoja, esimerkiksi Las Arenas -ostoskeskuksen läheisyydessä. Yksi Las Palmasin kuuluisuuksista on Las Canteras -ranta, joka on kolme kilometriä pitkä ja jonka vieressä on rantabulevardi täynnä kauppoja ja ravintoloita. Myös rannan läheisyydessä on leikkipuistoja sekä pieniä, maksullisia huvilaitteita.

Gran Canarian saaren yksi suurimmista kaupungeista on Maspalomas. Maspalomas sopii hyvin perheille, koska se tarjoaa erityisen paljon puuhaa lapsille. Kaupungissa on muun muassa kaksi vesipuistoa Aqualand ja Ocean Atlantic Park, jotka soveltuvat ehkä vähän paremmin isommille lapsille. Ocean Park on pieni, mutta siellä on monia altaita, liukumäkiä ja jopa aaltoallas surffausta varten. Aqualandistakin löytyy tietysti liukumäkiä joka lähtöön ja yksi niistä onkin Euroopan suurimpia. Lisämaksusta pääsee myös uimaan merileijonien kanssa. Ihan perheen pienimmille Aqualandissa on Mini Park, jossa kaikki on suunniteltu lasten koolle.

Sen sijaan varmasti kaiken ikäisille soveltuva ja mielenkiintoinen vierailukohde Maspalomasissa on Palmitos Park. Palmitos Park on pääsääntöisesti eläinpuisto, jossa on monta eri osaa. Satojen eri lintulajien lisäksi puistossa on akvaario ja delfinaario. Alueelta löytyy myös perhostalo, orkideatalo ja kaktuspuisto. Puistossa järjestetään myös erilaisia näytöksiä esimerkiksi delfiinien ja papukaijojen kanssa, joten tylsää ei pääse tulemaan. Palmitos Parkissa on siis paljon nähtävää ja siellä vierähtää helposti koko päivä.

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Maspalomasissa on suuri huvipuisto Holiday World. Puistossa on laitteiden lisäksi keilarata ja poniratsastusta. Laitteita löytyy kaiken ikäisille, joten puisto sopii mainiosti lapsiperheille.

Jos erikoisempaa ajanvietettä kaipaa, Sioux City on hauska kohde. Tämä teemapuisto on kopio Villistä Lännestä. On kirkko, pankki, sheriffin toimisto, tietenkin saluuna ja vaikka mitä muuta jännittävää nähtävää. Puistossa järjestetään näytöksiä tai näytelmiä entisaikaisesta Villistä Lännestä. Kauppojen ja ravintolan lisäksi paikassa on minieläintarha. Toinen erikoinen ajanviete vaihtoehto on Kamelisafari, jossa pääsee ratsastamaan kameleilla Maspalomasin dyyneillä. Jos taas hevoset kiinnostaa, lähistöllä on El Salobre Horse Riding talli, joka järjestää ratsastusretkiä.

Muissakin kaupungeissa on nähtävää ja koettavaa. Toinen hyvistä kohteista on Puerto Rico, joka on rauhallinen paikka turisteista huolimatta. Puerto Ricoa sanotaan Gran Canarian aurinkoisimmaksi paikaksi ja siispä siellä on hyviä, lapsiperheille soveltuvia rantoja. Puerto Ricon keskustassa oleva suurin ranta on suojattu aallonmurtajilla eli siellä voi hyvin uida perheen pienimmätkin. Vaihtelua tuo vähän matkan päässä sijaitseva Puerto de Moganin ranta, jossa hiekka on tummaa. Rannan lähistöllä on Lago Tauriton merivesialtaat, jossa on myös liukumäkiä.

Vesipuisto löytyy Puerto Ricostakin. Ihan ostoskeskuksen vieressä sijaitsee teemavesipuisto Atlantida, joka on hiljattain remontoitu. Monessa liukumäessä on pituusrajoitus 120cm, mutta pienemmillekin löytyy mäkiä. Puistossa on myös alue nuoremmille lapsille.

Vähän erilaisempi huvittelupaikka on suomalaisten perustama Angry Birds -puisto. Puisto sopii varsinkin pienemmille lapsille, mutta aikuisille ei paikasta löydy oikeastaan mitään. Alueella on mm. pelihalli, trampoliineja, kiipeilyä ja ravintoloita. Saman päivän aikana yhdellä sisäänpääsymaksulla voi puistosta poistua välillä muualle ja palata takaisin.

Muuta tekemistä lasten kanssa Puerto Ricossa on esimerkiksi minigolffaus tai vaikkapa lähteä delfiiniretkelle veneellä. Spirit of the Sea ja Multiacuatic veneet lähtevät satamasta muutaman kerran päivässä ja niissä on lasipohjat, joiden läpi pääsee ihastelemaan delfiinejä ja muita mereneläviä.

Kanariansaaret ovat siis oiva vaihtoehto lähteä vaikkapa ensimmäiselle perhelomalleen. Lentoja menee ympäri vuoden ja matkatoimistot tarjoavat valmiita paketteja, joten matkustaminen ja laadukkaan, lapsille soveltuvan hotellin löytyminen on helppoa. Kaupoissa on hyvin saatavilla lasten ruokia sekä vaippoja ja monista hotelleistakin voi ottaa All Inclusive -paketin, joissa ateriat kuuluvat samaan hintaan. Saaret ovat lapsiystävällisiä ja tekeminen ei varmasti lopu kesken!


Kommentit

Lasten kanssa — 1 kommentti

  1. Kanariansaaret tarjoavat erityisen paljon puuhaa lapsiperheille, eli älkää turhaan poltelko pikkuisten hipiää vaan rannalla leikkien. Lapsista on mukava muuten yhdistää hauskanpito oppimiseen, joten erilaiset eläinpuistot, akvaariot jne. ovat omasta mielestäni niitä parhaita kohteita. Lähes kaikki yllä mainitut kohteet olen omien lasteni kanssa vuosien varrella ehtinyt nuohoamaan, ja kiitos niiden annin, lapset palaavat aina Kanarialle mielellään. Kohteita on lisäksi aivan kaikenikäisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.